Mediapalvelut mainostajalle

Viestintäpalvelut mainostajalle

Markkinointiviestintä on yritykselle jatkuva työmaa. Kysyntää tarvitaan lisää, asiakkaita täytyy muistuttaa palveluista, imagoa halutaan uudistaa ja muista yrityksistä pitää erottua. Vakioasiakkaita palvelevat pienyritykset markkinoivat osaamistaan tarjoamalla laadukkaita palveluita eikä erillistä viestintää tarvita. Tällainen on harvinaista — pelkkä yrityksen olemassaolo ei yleensä tuo liikevaihtoa.

Viestinnän toteuttaminen yksin voi olla yritykselle rankka ponnistus. Kampanjalle on keksittävä hyvä idea, toteutettava se laadukkaasti, valittava edulliset mutta tehokkaat mediat, ja jossain välissä töitäkin pitäisi tehdä. Ylimääräiset askareet tarkoittavat menetettyä aikaa pois yrityksen oman ammattitaidon käyttämisestä. Markkinoinnin minimitavoite on aina, että käytetty panostus tuottaa yritykselle enemmän rahaa kuin siihen kuluu.

Työnjako tehokkaaksi

Mediamainonnan toteuttamiseen on olemassa kattavasti erikoistuneita asiantuntijapalveluja. Kampanjan suunnittelun ja toteutuksen voi halutessaan ulkoistaa kokonaan. Yrityksen tarvitsee päättää ainoastaan markkinoinnin tavoitteet ja keskustella niistä yhteistyökumppaneiden kanssa. Palveluja tarjoavat mainostoimistot, mediatoimistot ja mediaseurantaan erikoistuneet yritykset.

Työnjako mainonnan ulkoistamisessa
Mainostaja, eli yritys itse
  • kampanjan tavoitteiden kommunikoiminen yhteistyökumppaneille
  • asiantuntemus omista asiakkaista ja liiketoiminnasta
Mediatoimistot + Mainostoimistot + Mediaseuranta
  • medioiden valitseminen kustannustehokkaasti
  • mediatilan ostaminen
  • mainoksen ideointi
  • mainosmateriaalin toteutus
  • kampanjan koordinointi
  • viestinnän vaikutusten mittaaminen ja raportoiminen
  • imagoanalyysit

Edeltävässä taulukossa työnjako osapuolten kesken on esitetty tiukoissa raameissa, mutta todellisuudessa rooleja ei ole aina tiukasti rajattu. Tietyn osa-alueen kattava asiantuntemus tuo helposti tietämystä muiltakin mediamainonnan alueilta. Esimerkiksi kokeneella mediatoimistolla voi olla mainostoimistoa muistuttava luova lähestymistapa viestinnän suunnitteluun ja mediaseurantaa muistuttavia menetelmiä viestinnän vaikutusten mittaamiseen.

Yrittäjälle voi olla vaikeaa päästää muita vastuuseen asioista, jotka hän on aikaisemmin tottunut hoitamaan itse. Sama pätee markkinointiin. Kaikesta sananvallasta ei kuitenkaan tarvitse — eikä kannata — luopua. On yrittäjän tehtävä sanella mainonnalle tavoitteet. Viestintäkumppaneiden ideat tavoitteiden saavuttamiseksi ovat tuoreita, ja ne saattavat puhutella asiakkaita tavalla, jota yritys ei ole aikaisemmin ajatellutkaan.

Investointi omaan erikoistumiseen

Milloin yrityksen kannattaa ulkoistaa mediamainonnan työvaiheita? Silloin, kun halutaan markkinoida mutta ammattitaito sopii paremmin oman työn hoitamiseen. Mainospalvelujen ostaminen on yritykselle pohjimmiltaan investointi aivan kuten lekan hankkiminen rakennusmiehelle. Tarkoitus on lisätä yrityksen toimeliaisuutta ja maksattaa markkinointi itsellään takaisin.

Jokainen yritys on paras asiantuntija omalla alallaan. Uusien tehtävien hoitaminen vaatii opettelua ja vie aikaa muilta tehtäviltä. Henkilöstön palkkaaminen pelkästään viestintätehtäviin ei ole aina järkevin ratkaisu — ydinosaamisen ulkopuolelle jäävät työt on yleensä tehokkaampi ulkoistaa.

Toki mainoskampanjan voi toteuttaa itse. Omatoimisuus on järkevää, kun asiakkaiden mediakäyttäytyminen tunnetaan hyvin eikä kampanjointi häiritse omaa työtä. Tässä oppaassa mainonnan periaatteet esitellään kattavasti ja käytännönläheisesti kaikille markkinoinnista kiinnostuneille. Aihe Mainosmediat summaa eri viestintävälineiden tärkeimmät ominaisuudet ja Mediasuunnittelu opastaa rakentamaan näkyvyyttä hallitusti.

Lue lisää siitä, miten mediatoimistot, mainostoimistot ja mediaseurantayritykset voivat edistää markkinointiasi.