Mediasuunnittelun elementit
Yritys luo kysyntää ja siihen positiivisesti vaikuttavia ilmiöitä mainostamalla. Kekseliään mainoksen ideoiminen on jo puoli voittoa. Harmonisen kokonaisuuden saavuttaa valitsemalla mainokselle viestintäkanavat järkevästi. Harkittu mediasuunnittelu takaa, että riittävän moni kohderyhmästä altistuu kampanjalle ja kokee mainoksen halutulla tavalla.
Tietyillä aloilla markkinointiviestintä on tärkeämpää kuin muilla — toisaalta millään alalla markkinointi ei ole täysin merkityksetöntä. Olisi peräti kummallista, jos jokin yritys ei haluaisi asiakkaiden tuntevan yritystä ja sen palveluita. Todellisuudessa vain harva on niin onnellisessa asemassa, että myynti vanhoille asiakkaille riittää eikä markkinaosuuden säilyttämisestä tarvitse kilpailla.
Median valitseminen suunnitelmallisesti
Yrityksen markkinointiviestintä koostuu perusnäkyvyydestä ja lisänäkyvyydestä. Perusnäkyvyydellä palvellaan asiakkaiden tiedonhakua ja yrityksen tunnistettavuutta, kun taas lisänäkyvyys yllyttää ostamaan yrityksen tuotteita ja palveluita. Lähtökohtaisesti yrityksen tulee olla omalla markkina-alueellaan löydettävissä, kun sen palveluita ja tuotteita etsitään.
Kohderyhmän mediakäyttäytyminen on valikoivaa, joten ei ole aivan yhdentekevää, missä yritys tuo itseään esille. Kun käytetään useita medioita luovasti niin, että ne täydentävät ja tukevat toisiaan, harjoittaa yritys integroitua markkinointiviestintää. Toisinaan on parempi varmistaa mainoskampanjan onnistuminen lähestymällä kohdeyleisöä useasta suunnasta.
| Medianäkyvyyden elementit | ||
|---|---|---|
| Perusnäkyvyys | ⇒ | Lisänäkyvyys |
Näkyminen julkisivun pysyvissä kiintopisteissä luo perustan markkinointiviestinnälle. Julkisivuun kuuluvat:
|
Lisänäkyvyyttä tuovat mainoskampanjat massamedioissa. Lisänäkyvyyden rakentamiseen käyttökelpoisia viestintäkanavia ovat:
|
|
Kokonaisviestintä harmoniaan
Kokonaisviestinnän rakentaminen alkaa pohtimalla sitä, millainen tiedon polku kuljettelee potentiaalisia asiakkaita kohti ostopäätöstä.
Esimerkiksi uusi kenkäkauppa voidaan huomata ensimmäisen kerran sanomalehtimainoksessa. Huomaamisen jälkeen kaupan saapasvalikoimaan tutustutaan tarkemmin yrityksen verkkosivuilla. Kiinnostavan kenkäparin löydyttyä etsitään kaupan yhteystiedot, aukioloajat ja sijainti kartalla yrityshakemistosta. Kun kauppaan mennään, se löydetään ja tunnistetaan kadunvarresta näyteikkunan perusteella. Kaupassa kenkiä sovitetaan ja ennen ostamista napataan mainoskyltin viereisestä alehyllystä mukaan vielä rantasandaalit.
Mediastrategian on tuettava etenemistä tiedon polulla, eikä jatkumossa saa olla ylitsepääsemättömiä kuiluja. Yrittäjän kannattaa kysyä itseltään — ja varsinkin asiakkailtaan — mistä ostopäätöksen tekemiseen tarvittavaa tietoa haetaan, miten tietoa käytetään sekä millainen tieto on ratkaisevaa. Vastaus osoittaa, missä yrityksen kannattaa näkyä ja miten.
Mediapalveluissa kerrotaan lisää mediasuunnitteluun liittyvien palvelujen ulkoistamisesta, ja aiheessa Mainosmediat käsitellään eri viestintävälineiden eroja.
Tietotulva massaviestinnän haasteena
Mikä mediasuunnittelussa on sitten niin vaikeaa? Lyhyesti sanottuna medioiden ja kokonaisviestinnän määrä. Internet, televisio, radio, lehdet ja muut massaviestimet kilpailevat yleisön huomiosta. Lisäksi ihmiset kommunikoivat paljon keskenään. Tavallisella ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta suodattaa kaikkea hänelle suunnattua viestintää.
Mediatulvasta huolimatta yleisöllä on paljon valtaa kontrolloida viestintää. Ihmiset saavat varsin vapaasti päättää milloin, miten ja millaista mediaa heille tarjoillaan. Jos haluaa, voi vastaanottimet sulkea, eikä viestintään tarvitse osallistua ollenkaan.
Mitä henkilökohtaisemmaksi vastaanottaja kokee median, sitä todennäköisemmin viestintään jaksetaan keskittyä. Omalla nimellä varustettu kirje avataan todennäköisemmin kuin nimetön joukkokirje. Vastaavasti autoharrastajille suunnattu voiteluöljymainos kohtaa yleisönsä tehokkaammin tekniikkalehdessä kuin yleisaikakauslehdessä.
Uudet mediat internet johtotähtenään ovat muovanneet mediakulutuksesta vuorovaikutteista. Avainsana on tiedonhaku: tietoa ennemminkin tilataan kuin pakkosyötetään. Yritysten on myös huomioitava se, että tuotteista ja palveluista kerrotaan todennäköisesti muuallakin kuin sen omissa mainoksissa. Puskaradio ja internet levittävät sanaa tehokkaasti niin hyvässä kuin pahassa.
Enää ei riitä, että vain mainoksen viesti puhuttelee — myös median on oltava kiinnostava.
Lue lisää siitä, miten tavoite, kohderyhmä ja mainosviesti vaikuttavat mediavalintaasi.
Opastettu mediavalinta
Opastettu mediavalinta on suunniteltu helpottamaan alkuunpääsyä mediasuunnittelussa. Yrittäjänä sinun tarvitsee vain tuntea vain oma liiketoimintasi ja asiakkaasi. Mediakone kertoo, mitkä mediat tehoavat kohderyhmääsi.