Ulkomainonta

Ulkomainonta

Hyödyt

  • Yksinkertainen mainosmedia.
  • Edullinen kontaktihinta.
  • Tavoittaa paljon erilaisia ihmisiä.

Haasteet

  • Ohikiitävä viestintätilanne.
  • Mainosten sijoittelu oikealle paikalle.
  • Mainoskyltit ja julisteet alttiita töhrinnälle.

Ulkomainos on näkyvälle julkiselle paikalle sijoitettu mainos. Tyypillisiä ulkomainospaikkoja ovat tienvarsitaulut, mainospilarit, pysäkkikatokset, bussinkyljet ja banderollit. Muita ulkomainoksia ovat esimerkiksi valomainokset, näyteikkunat ja autoteippaukset. Mediassa on erityistä se, että siinä esitetään ainoastaan mainoksia — ei lainkaan muita sisältöjä.

Ulkosalla liikkuvat ihmiset ovat yleensä siirtymässä määränpäästä toiseen eivätkä tankkaamassa mainossanomia. Viestintätilanne on siksi ulkomainonnassa ohikiitävän nopea. Lyhyen hetken aikana mainoksen on kiinnitettävä ohikulkijan huomio ja kerrottava viestinsä selkeästi. Siksi mainosten ilmaisu on voimakkaan visuaalista ja pelkistettyä.

Ulkomainos on fyysisesti sidoksissa johonkin paikkaan. Perusedellytys mainonnan onnistumiselle on se, että mainos sijoitetaan alueelle, jossa kohderyhmä asuu tai liikkuu säännöllisesti.

Konstailematon mainoskanava

Ulkomainos on tehokas massamedia. Hyvälle paikalle sijoitettu mainos tavoittaa kerralla suuremman määrän ihmisiä kuin mikään muu yksittäinen media. Suuren kontaktimäärän vuoksi ulkomainos on myös kustannustehokas. Vaihtoehtoisiin massamedioihin verrattuna kontaktihinnat ovat hyvin edullisia.

Median vahvuus on pitkälti sen yksinkertaisuudessa. Ulkomainonta on kanava, joka on auki vuorokauden ympäri. Media tavoittaa kohderyhmään parhaalla mahdollisella hetkellä eli juuri silloin, kun potentiaalinen asiakas on liikkumassa kaupungilla, astumassa sisään kauppaan tai menossa harrastustensa pariin.

Näkyviä tuloksia ulkomedioilla

Ulkomainoksen kohderyhmä on ehkä kaikista mediamainonnan yleisöistä heterogeenisin, eli epäyhtenäisin. Media tavoittaa aivan kaikenlaisia ihmisiä.

Ulkomainoksen kohdistaminen onnistuu järkeilemällä missä ja millaisella mainospaikalla oman kohderyhmän liikkuminen on yleisempää. Esimerkiksi huoltoaseman mainos tavoittaa autoilijat tehokkaasti tienvarresta ja kahvimainos kuluttajat ostoskärryn kyljestä.

Ulkomainonta saa aikaan näkyviä reaktioita kohderyhmässä, kuten vaikkapa houkuttelee kadulta sisälle myymälään. Tehokas ulkomainos jättää myös voimakkaan tunneperäisen muistijäljen. Katukuvasta voimakkaasti erottuva kampanja rakentaa mielikuvaa kiinnostavasta ja vahvasta paikallisesta toimijasta.

Yrityshaku — löydä yritykset ja palvelut Mediaoppaasta

Siirry yrityshakuun